torstai, 9. helmikuuta 2012

Tästä se alkaa...

(Kuinkahan kauan väänsin tämän blogin ulkoasun kanssa... En meinannut millään saada tuota blogin nimeä ja kuvaa mitenkään kivasti, ei ole oikein taito hyppysissä tämän kanssa)



No niin, nyt tai ei ikinä, näin olen päättänyt. Paino on kivunnut vuosien mittaan salakavalasti koko ajan ylemmäs ja ylemmäs, näyttäen nyt 80 kiloa (pituutta 165). Hui sentään.
Tavoitteena on vielä nähdä se päivä, että aikuisiällä painan numerolla 6 alkavan luvun. Sitä ihmettä ei ole vielä nähty, lähellä se tosin kerran kävi.

Melko lailla tasan 16 viikkoa toukokuun loppuun/kesäkuun alkuun. Kesään. Lämpöön. Vaatteiden vähentämiseen. Aurinkoon. 16 viikkoa aion matkata kauemmas häpeästä.
Toki aion jatkaa vielä senkin jälkeen (riippuen mitä vaaka ja peili silloin näyttää), mutta tuntuu jotenkin helpommalta että voin kurkottaa jonkin tietyn ajan päähän, ettei tämä tunnu niin pitkältä ja loputtomalta, varsinkin kun tänään on vasta ensimmäinen päivä.


Blogistani sen verran, että idean blogin nimeen sain elokuvasta Saksikäsi Edward. Tuli sellainen hassu ajatus että olen näiden kilojeni kanssa kuin Edward, rajoittunut. Sakset käsien paikalla. Häpeän.
Ja toisekseen monesti tuntuu että voi kun voisi vain ottaa sakset ja leikellä kropasta kaiken ylimääräisen pois, nips naps vain kuin paperinukelta. Siinä se siis, minun blogini.


Matkan (joka toivottavasti kestää pitkään) varrella puran tuntojani ennen kaikkea laihduttamisesta, mutta varmasti muutakin purnausta ja riemuakin elämästä mahtuu mukaan. Kirjoitan kaikesta suoraan, peittelemättä, varmasti voimakastakin tekstiä huonoina päivinä tulee. Näin aluksi varmasti innostun kirjoittelemaan jatkuvasti, mutta ajattelin jos nyt noin pari kertaa viikossa tänne naputtelisi.
Yritän pysyä tunnistamattomana, sen verran voin itsestäni paljastaa (vaikka varmasti tulee enemmänkin paljastettua :D), että opiskelija olen toistamiseen toista ammattia hankkimassa.


Josko tämä nyt riittäisi ensimmäiseksi höpinäksi, saa nähdä saanko tätä edes julkaistua :D

Tänään on/oli (toivottavasti) hoikemman minäni ensimmäinen päivä :)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti